Joulukuun tehohaasteena tein Kai-Mei sukat tästä railakkaan neovärisestä langasta (Regia Fluormania color). Tällä hetkellä en oikein osaa päättää onko se kauhea väri vai riittävän kauhea ollakseen hyvä.
Neulotut joululahjat voi vihdoinkin paljastaa. Niitä ei tänä vuonna ollut monta, kun tehohaaste vei tehokasta neulonta-aikaa. Onneksi hoksasin aloittaa neulonnan ajoissa ja viimeisen lanka oli ihanaa ja neuloontui itsestään.
Tiikerilangasta tuli sukat ja hansikkaat. Sukat on oikean kokoiset ja hansikkaat hiukan isot. Pieni mies ei suostunut pitämään niitä niin kauan päällään, että olisin saanut kuvan.
Koululainen sai itse värjätystä langasta elokuun tehohaasteen sukat. Niiden koko on jo naisten pieni. Sukat oli just oikean kokoiset ja täydellisen näköiset jaloissa. Unohdin ottaa kuvan, kun vaan ihastelin niitä. Ei ne näin näytä oikein hyville. Malli on Cookie A:n Rhombus.
Vanhemmat tilasivat hansikkaita ja ensimmäiset ovat Wollmeisen sukkalangasta neulotut raitahanskat. Tuo lanka on neuloessa ihan puuvillaisen tuntuista.
Nämä toiset on Hjertegarnin Exclusive Alpaka langasta. Niitä tehdessä jännitti tuleeko sopivan kokoiset, mutta onnistuin loistavasti. Pitkästä aikaa neuloin alpakkaa ja se hurahtaa valmiiksi ihan itsestään.
Lahjojen saajille tiedoksi, että kaikki kestää pesun kylmässä villanpesuohjelmassa, mutta ei kuivausrumpua. Kaikki on pesty valmiiksi.
Mulla on vieläkin ongelmia tuon uuden pikkukameran kanssa. Olen nyt huomannut, että kun ohimennessään nappaa kuvan, niin onnistuu parhaiten. Liikaa miettimällä tulee heilahtaneita ja väärän värisiä kuvia.
Nyt on vuorossa pitkästä aikaa neulopusero. Hiukan jännittää millainen siitä tulee. Ensimmäisessä sovituksessa näytti ihan hyvälle.
Mukavaa vuodenvaihdetta!
lauantai 28. joulukuuta 2013
lauantai 30. marraskuuta 2013
Marraskuun touhuiluja
Marraskuun Cookie-kalistelun tehohaasteena tein Roosa-nauhalangasta Kristit. Langan pörröisyys tuntuu vieläkin oudolle, mutta pesu auttaa asiassa. Suurensin hiukan kaaviota ja rivi kerrallaan tehdessä malliin koukuttui ja sain nämä aika nopsaan valmiiksi.
Pitkästä aikaa olen tehnyt koruja. Näistä tuli ihan kesäinen olo ja jäin ihan ihmettelemään, että miksi olen pitänyt taukoa. Korujen tekeminen on hauskaa.
Näin lankakaupassa Pirtin kehräämön silkkivilla lankaa ja se oli niin houkuttelevan näköistä, että oli pakko ostaa mukaan. Tein siitä pipon ja isoilla 4,5 mm puikoilla lankaa oli kiva neuloa. Resorikohdan tein 3,5 mm puikoilla ja se oli hurjan hankala neuloa. Malli on keksitty tehdessä.
Neulojaporukalla pidettiin pikkujouluristeily ja siellä oli näin kauniita itse värjättyjä lankoja ja paljon muutakin ihanaa. (Minä ja uusi pikkukamera ei oikein ymmärretä toisiamme).
Mukavaa pikkujouluaikaa!

maanantai 21. lokakuuta 2013
Pörrölankaa ja jotain muuta
Löysin Prismasta alelaarista yllättäen Novitan Tennesseetä ja sitä oli pakko napata yksi kerä mukaan sormikkaita varten. Flunssakauden aikana on näppärää käyttää niitä kaupassa ostoskärryjä työnnellessä ja heittää kotona 60 asteen pesuun. Muistaakseni tein nämä 3 mm puikoilla.
Pengoin jälleen sukkalankalaatikkoa ja sieltä löytyy nöttönen Opalin paksumpaa sukkalankaa ja tästä tulikin erinomaiset saapassukat. Ne pysyy hyvin jalassa eikä valu mihinkään, testasin veneen noston yhteydessä ja hyvin toimi. Varpaatkaan ei paleltuneet. Neuloin ne varpaista ylöspäin ja sain hyödynnettyä jämälangan kokonaan.
Taito toi Roosa nauha keräykseen sukkalankoja ja kävin niitä ostamassa paikallisesta taitokeskuksesta. Pussissa oli lisäksi ohjekirjanen ja siinä on upeita kirjoneulesukkia. Lanka on aika pörröistä ja vyyhtejä keriessä sai tehdä ihan töitä, että sai vyyhdin rullaamaan. Langoissa on EAJ-käsittely ja olisko se tehnyt langan takertuvaiseksi.
Ensimmäisestä kerästä on jo saatu valmista. Lokakuun haasteena tein BFF sukat ja tämän näköiset niistä tuli
Pesin sukat ja nyt ne on kivat ja pörröisyys on vähentynyt.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Kalisteluja ja kirjoja
Olen jo muutamaan otteeseen maininnut Cookie A:n mallien KAListelusta. Tässä syyskuun sukat Clandestinet. Langan olen itse värjännyt Kool-Aid jauheilla. Malli löytyy kirjasta Sukkia. rakkaudella tai englanniksi Knit.Sock.Love. Ei ollut vaikea neulottava. Uusi haaste on edessä lokakuussa.
Alkusyksystä innostuin uusista neulekirjoista ja uusien isompien neuletöiden tekeminen. Olen nyt vaan tehnyt viimeaikoina sukkia ja välillä ehkä jotain muutakin.
Näissä on niin ihania malleja. Kun vielä tietäisi mistä aloittaisi ensimmäisenä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Mytystä kuoriutui huivi
Olipa kerran ohuttakin ohuempaa huivilankaa ja ohje kevätpäiväntasaushuiviin (löytyy netistä Vernal Equinox Shawl). Ohje on odottanut jo useamman vuoden neulomista, mutta nyt lanka ilmoitti haluavansa puoliympyräksi. Neulomisessa ei kauan kulunut aikaa, kiitos hyvän ohjeen. Huivin neulomisessa ei riitä pelkkä neulominen, vaan sen lisäksi se täytyy pingottaa muotoonsa.
Ensin se oli märkä mytty, josta ei ota mitään selvää. Nuppineuloja ei koskaan ole liikaa.
Sen jälkeen sitä aloitetaan kiskomaan muotoonsa. Ohut lanka kuivui kesken pingotusoperaation ja sitä piti kastella useita kertoja.
Seuraavana päivänä huivi vapautetaan ja tadaa tällainen siitä tuli. Virkattu päättely onnistui erinomaisesti ja huom. minä olen virkannut sen ihan itse.
Huivin korkeus on 58 senttiä ja leveys noin 2 metriä. Huivi painaa 49 grammaa. Se menee kevyesti sormuksen läpi. Lankana on Grignasco Merinosilk ja puikot 3,5 mm.
Tällä hetkellä on menossa kool-aid värjättyjen lankojen kulutus keksitädin ohjeiden kalistelussa. Vihreästä tuli jo valmista ja varmaan siitä vielä jotain muutakin voisi tehdä. Seuraavaksi alkaa punaisen langan kulutus. Saapa nähdä kumpi kestää kauemmin, värjäys vai sukkien pohjat.

keskiviikko 14. elokuuta 2013
Barbille uusia vaatteita
Kesän jännitysnäytelmä Tour de Sock on ohi. Siinä oli kuulkaa suurta urheilujuhlan tuntua ja jännitys säilyi koko parin kuukauden ajan. Osallistuja neuloivat muistaakseni kuusi paria sukkia. Kisan seuraaminen koukutti ihan kokonaan. Nyt kun se on ohi, niin on ihan tyhjä olo. Onnea kaikille osallistujille, hienosti pärjäsitte!
Aloitin Cookie A:n kirjojen Sock Innovation ja sukkia.rakkaudella sukkamallien kalistelun. Nyt on menossa tehohaasteen Rhombus joululahjaksi ja voi olla, että joku muukin saa samasta kalistelusta joululahjan tai ainakin idean.
Jälleen kerran hiukan muistutettiin, että niitä barbin vaatteita voisi oikeasti tehdä aina välillä. Olen saanut Lankamaailmasta akryylilankoja kaupanpäällisiksi ja nehän on nukenvaatteina loistavia. Just sopivia värejä vai mitä tykkäätte.
Katselin hiukan ideoita stickatillbarbie.se sivulta ja siitä se idea sitten lähti. Lankoja on vielä jäljellä ja jotain kivaa voisin vielä tehdä lisää.
Uusia neulekirjoja tulla tupsahtanut ihan yllättäen ja pyytämättä kuin entiselle tytölle. Niissä on niin ihania malleja, etten tiedä mistä aloittaisin. Kirjat on Lankaleikki, Botanical Knits ja Coastal Knits.Nyt on ainakin langoille kohteita eikä edes riitä näihin kaikkiin ja lisäksi niitä on ihanaa selailla.

tiistai 16. heinäkuuta 2013
Heinäkuussa kukkasia
Tammikuussa onnistuin vihdoinkin ostamaan Wollmeisen twin sukklankaa ja siitä lähtien olen miettinyt mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Väri langassa on aivan mahtava, mutta mä en ihan kauheasti pidä villalangassa puuvillan tunnusta. Neulomisen jälkeenkään en ole vielä vakuuttunut sen ihanuudesta, mutta värit on upeita.
Näin Raverlyssä jonkun tekemät Cookie A:n Gothic Spire (löytyy kirjasta sukkia.rakkaudella.) ja nehän näyttivät upeille yksivärisenä. Kirjan kuvassa kuviot näyttävät pienille hämähäkeille, mutta se on varmaan kirjavan langan aiheuttama hämäys.
Tässä minun versio. Puikkoina oli 2,5 mm ja 2,25 mm ja koko on L. Kuviot on kuin pieniä kukkasia.
Viime kesänä ostin ruusuristipistotyön uutta sohvatyynyä varten. Sitä ristipistoa on pistelty taas kesän ja valon tultua vauhdilla ja vihdoinkin tänään sain sen valmiiksi.
Nyt pitäisi vielä keksiä miten tästä saadaan tyynyyn päällinen siististi ja se tyynykin pitäisi hankkia. Sen jälkeen voinkin ruveta etsimään uutta sohvaa, johon tyyny sopii.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Kesäretki Utön saarelle
Merisäätiedoissa kerrotaan säätiloja mielenkiintoisen kuuloisista paikoista ja kesäkuussa tuli mahdollisuus lähteä retkelle yhteen niistä. Utö, täältä tullaan!
Matka alkoi bussimatkalla Turusta Pärnäisiin. Nauvon losseilla ei ollut ruuhkaa eikä muutenkaan näin keskellä viikkoa aamusta siihen suuntaan. Merimatkalle lähdettiin yhteysalus Eivorilla. Seuraavassa tunnelmia matkalta.
Ensimmäisessä kuvassa on Nauvon ja Korppoon välinen lossi ja kuvia alkumatkalta.
Seuraavaksi lähestyttiin Nötön kautta Aspön rantaan. Aspö vaikuttaa idylliselle, harmi ettei siellä ehtinyt käydä.
Seuraavaksi tultiin koko matkan erikoisimmalta näyttävän saaren rantaan. Jurmon rannat näyttivät ihan erilaiselle kuin muut saaret. Sinne täytyy mennä joskus.
Melkein viiden tunnin merimatkan jälkeen vihdoinkin Utö. Perillä oltiin pari tuntia ja käytiin majakassa kierrokselle ja ehdittiin hiukan kierrellä muutenkin.
Tässä paluumatkan kuvia kesäkuun illasta.
Mukavaa kesää!

maanantai 10. kesäkuuta 2013
Kesä tuli yhtäkkiä
Kesä tulla tupsahti ihan yhtäkkiä ja sitten mulla olikin yhtäkkiä uudet raidalliset sukat valmiina. Kuvan ottamisessa meni vaikka kuinka kauan, kun yksin on aika hankala kuvata pitkiä sukkia. Kaikista niistä kuvausasennoista olisi kyllä saanut hassun kuvasarjan. Tadaa, tässä ne nyt ovat: raitasukat
Parveke piti pestä ihan kuvan ottamista varten. Lanka on Schoppel Wollen Zauberball ja puikot 2,25 mm. Neuloin sukat varpaista ylös ja raidat osuivat melko hyvin samoihin kohtiin. Kaksi palloa lankaa kului. Mallina taas ne aiemmin tehtyjen turkoosien sukkien malli. Takasauma on erilainen ja .. Taitaa olla valkoisten sukkien neuroosi, kun ne on niin vaikea tehdä. Ei ole kyllä pukukaan vielä valmis, jotenkin vielä on aikaa.
Kävin lauantaina kävelyllä. Ruusujen nuput ovat ihan hilkulla aukeamassa. Ilmeisesti joessa on niin paljon siitepölyä, että se näkyy vaahtona. Rehevän kesäistä on ja hiukan sadetta tarvittaisiin pitämään tällaisena.
Mukavaa kesäkuuta!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Jotain on valmistunut
Mä olen unohtanut ihan kertoa, että lankavarastojen tyhjennys jatkuu edelleen. Löysin Novitan Rose Mohairia vaatehuoneesta eikä mieleen tullut mitähän siitä on ollut tarkoitus tehdä. Todennäköisesti upea vihreä väri sai ostamaan lankaa ja hyvä suunnitelma.
Selailin lehtiä ja nettiä ja yhtäkkiä keksin tehdä hartioiden lämmittimen. Ohje löytyi jostain Novitan vanhasta lehdestä. Pitkästä aikaa tuli käytettyä suoria puikkoja. Puikkokoot 6 mm ja 5 mm. Ohjeen mukaan mun kaikki kerät olisi pitänyt kulua tuohon, mutta mulla on vielä kolme jäljellä. Mitähän mä niistä keksisin, ehdotuksia otetaan vastaan.
Kuinka ollakaan päätin myös tehdä Dropsin Baby Merinosta ihanan pehmoisen myssyn lahjaksi. Väri on nyt vähän saajalle outo, mutta mä olen edelleen sitä mieltä, että se sopii oikein hyvin. Ohjeen löysin Dropsin sivuilta.
Neulominen on takunnut nyt jonkin aikaa tolkuttoman flunssan vuoksi. Mitään valmista ei tule, jos nukkuu päikkäreitä kotona ollessa. Yksi hyvin värikäs projekti on vielä kesken, mutta kyllä se pikkuhiljaa valmiiksi tulee. Ainakin siitä tulee hyvälle tuulelle.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Farkkusukat ja jotain muuta
Jatkan edelleen vanhimpien lankojen kuluttamista pois laatikoista. Farkkusukista jo vilautin kuvan viimeksi. Sukkien ohje oli, että aloitetaan kärjestä, tehdään tiimalasi kantapää ja neulotaan vartta langan loppuun. Puikot 2,25 mm. Lankaa oli aloittaessa 98 grammaa ja valmiina langanpätkien kanssa punnittuna 96 grammaa. Päädyin siihen, että ole hengittänyt ne kaksi grammaa.
En mä ihan kauheasti vieläkään innostunut tiimalasikantapäästä. Sukat on kuitenkin ihan kivat, ne päätyivät koppaan odottamaan käyttöön ottoa.
Seuraavaksi taas kulutin pois jämälankoja ja sain aikaiseksi tällaisen huivin. Huivin malli on the Age of Brass and Steam Kerchief. Puikkokoko oli 3,5mm. Lankana on Dropsin BabyAlpaca Silk.
Olen mä tehnyt jotain ihan muutakin. Nyt voin jo hiukan vilauttaa, kun tämä alkaa jo sujumaan.
Mä olen nyplännyt ja tällaista on tullut aikaiseksi. Nyt on tekeillä seuraava, jota en varmaan edes uskalla näyttää.

maanantai 18. helmikuuta 2013
Tietysti sen pitää olla luksusta
Vihdoinkin voin esitellä viimeiset viime vuoden neulomukset. Joulun aikaan olin pikkuprinsessan kanssa Lankamaailmassa etsimässä ihanaa ja lämmintä lankaa hänelle. Vihdoin pääsimme yksimielisyyteen mikä lanka valitaan, kun sen piti olla konepesun kestävää ja lämmintä. Lankana on HjerteGarnin Exclusive Alpaca. Tein Wurm pipon hiukan pienempänä ja erilaisella reunalla.
On muuten todella kivan näköinen ei enää niin pienen prinsessan päässä. Pipon paras ominaisuus on, että sinne mahtuu erikoisempikin kampaushässäkkä.
Lankaa jäi hiukan ylimääräistä ja aloitin tekemään lapasia. Kappas, kun se lanka loppuikin kesken ja piti hakea lisää ja nyt sitä on edelleen. Seuraavaksi siitä tulee varmaan rannekkeet tai vain ranneke.
Tällä välillä on jälleen tullut tehtyä sukkia. Yllättävää eikö totta? Lankavaraston tyhjennys jatkuu ja sukkia tarvitaan aina. Huivittaisi edelleenkin, mutta lanka ja malli eivät ole vielä täysin kohdanneet toisiaan. Opal lanka päätyi keksitädin Sunshine (rav) sukiksi. Puikot oli mahdollisesti 3mm ja 2,5mm.
Opal oli erikoisen tuntuista, kun siinä ei ole mitään Aloevera tms käsittelyjä. Melkein voisin sanoa jopa karkeaksi, mutta kauniit sukat siitä sai. Vaikka malli on helppo, niin välillä kannattaa katsoa onko menossa oikeaan suuntaan nimerkillä ilohan on purkaa puoli sukkaa.
Silloin lapasiin uutta kerää hakiessa mukaan tuli ihan yllättäen ja pyytämättä uudet hiilikuitupyöröpuikot. Minäkö välineurheilija? Juu, ihan taatusti. Satuin löytämään metriset 2,25mm pyöröt ja nämä on aivan ihanat. Farkkusukista lisää sitten seuraavalla kerralla.

torstai 31. tammikuuta 2013
Tammikuun suuria saavutuksia
Mä olen onnistunut vihdoinkin siinä. Juu, sain tilattua Wollmeisen lankaa. Enhän mä ole kuin vasta neljä vuotta yrittänyt ehtiä ajoissa päivityksiin. Otin pari vyyhtiä sukkalankaa, niin voin testata millainen se on käytössä.
Ajattelin tehdä polvisukat. Luultavasti tuosta pitäisi riittää vielä nilkkasukkiinkin. Nyt yritän epätoivoisesti keksiä malleja. Vielä ei ole langat hihkuneet minkään mallin kohdalla.
Lankojen kulutusprojekti jatkuu edelleen. Fleece Artistin Trail Sock langasta tein Brainless-sukat. Malli on pitkään huudellut ja vihdoinkin löytyi sopiva lanka. Tuossa ohjeessa oli jotain hämärää tai ehkä se hämärä johtui mun vaikeudesta seurata ohjeita. Tuo lanka oli kauniin näköistä vyyhdillä, mutta nyt sukkina se on aika tuota vaaleeta. Pitipä miettiä pitkään sopivaa sanaa.
Tammikuun aikana olen kuluttanut loppuun skew-sukkani. Huomasin kauhukseni, että kantapää ja päkiä olivat aivan puhki. Onneksi tilalle on saatu jo kaksi pari sukkia tämän vuoden puolella. Ei siis ihan lopu kesken. Haluisin tehdä huiveja, miksi mä teen sukkia?

sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Uusia neuleita
Viime vuoden viimeisenä neuleena rakettien paukkeessa päättelin lahjaksi tulevan color-affection huivin. Tein tämän huivin jälleen Dropsin Baby Alpaca langasta. Se vaan on niin miellyttävän tuntuinen lanka.
Värit valitsin suoraan syntymäpäiväsankarille ja mielestäni valintani onnistuivat erinomaisesti. Tällä kertaa reunan päättely ei ollut yhtä tuskaa kuin omassa huivissani. Olin päättänyt saada tämän huivin valmiiksi viime vuoden puolella ja onnistuin siinä.
Ensimmäisenä tämän vuoden neuleena päätin pienentää vajaan kerän pois sukkalankalaatikosta. Tein viime vuoden puolella Annika B sukat Zauberball Stärke 6 langasta ja sitä jäi vielä toisien sukkien verran. Sukista tuli grammasukat, kun neuloin kärjestä alkaen ja punnitsin vaa'alla välillä, että olenko jo puolessä välin. Puolen välin lähestyessä päättelin varren ja aloitin toisen sukan. Koska nämä olivat nopeat perussukat, otin mukaan tomaattikantapääkokeilun. Netistä löytyy video sweet tomato heel ja sovelsin sitä käytäntöön. Todennäköisesti jotain unohtui, mutta kantapää on todella mukavan oloinen ja helppo tehdä.
Vielä yksi viime vuoden neule on esittelemättä, kun se on menossa seuraaville syntymäpäiville lahjaksi.
Mukavaa alkanutta vuotta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)