Vihdoinkin voin esitellä viimeiset viime vuoden neulomukset. Joulun aikaan olin pikkuprinsessan kanssa Lankamaailmassa etsimässä ihanaa ja lämmintä lankaa hänelle. Vihdoin pääsimme yksimielisyyteen mikä lanka valitaan, kun sen piti olla konepesun kestävää ja lämmintä. Lankana on HjerteGarnin Exclusive Alpaca. Tein Wurm pipon hiukan pienempänä ja erilaisella reunalla.
On muuten todella kivan näköinen ei enää niin pienen prinsessan päässä. Pipon paras ominaisuus on, että sinne mahtuu erikoisempikin kampaushässäkkä.
Lankaa jäi hiukan ylimääräistä ja aloitin tekemään lapasia. Kappas, kun se lanka loppuikin kesken ja piti hakea lisää ja nyt sitä on edelleen. Seuraavaksi siitä tulee varmaan rannekkeet tai vain ranneke.
Tällä välillä on jälleen tullut tehtyä sukkia. Yllättävää eikö totta? Lankavaraston tyhjennys jatkuu ja sukkia tarvitaan aina. Huivittaisi edelleenkin, mutta lanka ja malli eivät ole vielä täysin kohdanneet toisiaan. Opal lanka päätyi keksitädin Sunshine (rav) sukiksi. Puikot oli mahdollisesti 3mm ja 2,5mm.
Opal oli erikoisen tuntuista, kun siinä ei ole mitään Aloevera tms käsittelyjä. Melkein voisin sanoa jopa karkeaksi, mutta kauniit sukat siitä sai. Vaikka malli on helppo, niin välillä kannattaa katsoa onko menossa oikeaan suuntaan nimerkillä ilohan on purkaa puoli sukkaa.
Silloin lapasiin uutta kerää hakiessa mukaan tuli ihan yllättäen ja pyytämättä uudet hiilikuitupyöröpuikot. Minäkö välineurheilija? Juu, ihan taatusti. Satuin löytämään metriset 2,25mm pyöröt ja nämä on aivan ihanat. Farkkusukista lisää sitten seuraavalla kerralla.