maanantai 31. toukokuuta 2010

Baijerilaiset valmiit

Baijerilaiset sukat on sitten valmiit. Ihan hämmentynyt olo. Eihän ne olleetkaan vaikeat neuloa. Tuo lanka HjerteGarnin Sock 4 ei ollut oikein sopivaa harjoitella palmikoita ilman palmikkopuikkoa. Sen säikeet hajaantuivat joka puolelle ja kiinni saaminen oli ihan mahdotonta. Aloitin sukat 8.5 ja tänään viimeinen päivä toukokuuta ne valmistuivat ja tässä ne nyt ovat.

On ne tosi sievät. Mutta nyt riitti palmikot vähäksi aikaa. Se yksi neuletakki on edelleen ufona lankalaatikon päällä.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Neulojat Naantalin kylpylässä

Mitä siitä tulee, kun kaksi neulojaa lähtee lomalle Naantalin kylpylään? Hauska miniloma tietysti. Sää oli mitä mahtavin ja tässä kuva meidän huoneen parvekkeelta.
Kymmenen minuutin sisällä saapumisesta olimme jo altaissa nauttimassa hienosta kesästä ja lämpimästä vedestä. Löysin sieltä altaan, jossa oli +37 ° vedenlämpötila. Kerrankin tarkeni ja tuntui tosi hyvälle. Ulkoaltaassakin oli melko lämmintä (+30) ja aurinko porotti. Hoitoihinkin ehdimme ja oli rentoutunut olo. Ruokapaikan valitseminen oli hiukan hankalaa ensin, mutta hyvä paikka löytyi.

Niin se neulominen. Oli meillä molemmalla tekeleet mukana ja ne jopa hiukan edistyivät.Tässä todistusaineistoa.
Huomasin lauantaina, että selässä on uikkarin rajat. En kyllä tajunnut olleeni niin kauan ulkoaltaassa, mutta nähtävästi se aurinko tarttui heti, kun kiinni sai.

Toinen baijerilaissukka valmistui tänään ja toinen aloitettiin. Ei siitä mihinkään pääse, että se sukkamalli on tosi kaunis.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Puuhastelua

Hellekausi pääsi yllättämään. Totesin ettei mulla ole mitään päälle pantavaa. Eilisen shoppailun reissun jäljiltä muistutin ihan jotain himoshoppaajaa, kun kasseja riitti ja vaatteita. Nyt on uudet farkut, caprit, paita ja kahdet kengät. Unohdin tietysti sen vetoketjun, jota lähdin ostamaan. Vetoketjun uusimalla saisin suosikkipöksyni taas käyttöön.



Mega-iso remppakin etenee vauhdilla. Piha taitaa olla myllätty kokonaan. Huomenna on ilmeisesti jokin isompi kytkentä, kun kaikki tuleva ja lähtevä vesi on pois käytöstä. Yksi isompi sähkökatkos on ollut. Sähkötkin uusitaan saman tien kun kaikki on muutenkin revitty auki. Etupihan autotalleihin pääsee taas vaihteeksi, mutta takapihan tallien kulku ja roskikset on ensi viikolla saavuttamattomissa.

Pitkän pohdinnan jälkeen aloitin uusien kalajokisukkien tekemisen tädilleni synttärilahjaksi. Tällä kertaa tekeminen sujuu paremmin, kun teen niitä magic looppina pitkällä pyöröpuikolla. Kantapää ei voi mennä kuin oikeaan kohtaan. Viimeksi se olikin ihan tuskaa ja tiesi paljon purkamista. Ensimmäinen sukka on jo valmis ja siitä tuli ihan hyvä.



Lankana on jälleen hyvin marinoitunut vaalean vihreä Novitan Nalle, jossa ei ole mitään kummallisia käsittelyjä.



Itselle olen tekemässä pitkään ihailemaani sukkamallia, joka on baijerilaiset sukat. Teen niitä Hjerte sock 4 luonnonvalkoisesta ja näyttää ihan oikealle.

Puikkoina on 2,5 mm pitsi-Addit ja nyt jälki näyttää hyvälle. Kokeilin ensin tehdä 2,0 mm puikoilla, mutta se oli "ahtaan" näköistä.
Varren kuvion kanssa ei ole ollut ongelmia. Ensimmäinen oikosulku tuli siinä, kuinka  kantalappuun pääsee ja saisi puikolle sopivan määrän silmukoita. Muutaman tunnin tauko auttoi ongelman ratkeamisessa ja taas sujuu, vaikka hiki onkin.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Uusi hyvä koti löytyi

Voi kuinka on hyvä mieli, kun kaksi pari sukkia löysi uuden hyvän kodin. Siellä heidän on hyvä olla lämmittämässä jalkoja. Äidin täti täytti 80v ja kysyin tarvitseeko hän kenties sukkia. Kyllä hän näytti tarvitsevan, kun käytössä olevat oli paikattu paikkojen päälle ja ne olivat ihan repaleiset. Annoin hänelle ne saltkråkanit ja kalajokisukat. Toivottavasti ne vanhat sukan repaleet on heitetty pois.

Kalajokisukat olivat menossa kummitädilleni, joka täyttää kesällä 60v, mutta hänelle täytyy keksiä nyt jotain muuta. Voisin harkita sukkia! Rannekkeet hän on jo saanut.

Prinsessa sai uudet sukat. Ne on neulottu Novitan nallelangasta. Prinsessa taitaa kyllä olla oikeassa siinä, että ne kannattaisi pestä ennen käyttöä.

Pikkuveljen sukat valmistuivat eilen illalla ja ne on beigekärjet. Turkoosi on Steppiä ja kärki Lanettia. Puikot 2,5mm.

Kuvasin ne "palapalan" päällä, että saisin vähän vaihtelua taustoihin. Turkoosi lanka on loput pomatomussukista. Pikkuveljen jalka kasvaa mahdotonta vauhtia. Toivottavasti nämä riittäisivät syksyyn asti.