Kylläpä aika hurahtaa vauhdilla eteenpäin. Tässä kertaus keväästä lähtien tehdyistä neuleista.
Synttärilahjaksi hankin pari neulekirjaa, joista sitten hyppäsi heti paita tekeille.
Hjertegarnin blend bamboo on kivan tuntuinen lanka ja näyttää sopivan tähän raitapaitaan ihan kivasti. Paita on päälläkin kiva. Tosin sitä joutuu pesemään useammin kuin villaisia, kun se tuppaa venähtämään helposti. Hyvä puoli on, että lanka kestää pesemisen.
Aikaisemman postauksen ollut Nuvem-mytty on oikeasti iso ja kiva huivi.
Neuleretriitissa aloitin tekemään jotain Kappaa etäisesti muistuttavaa kauluria. Toisen kerän kanssa oli niin paljon ongelmia, että tästä tuli vain lyhyt kauluri. Lanka on Alm by Permin ja se on alpakan ja polyamidin sekoitusta, jostain syystä toinen kerä oli ihan sotkussa ja pätkissä. Ensimmäinen kerä oli kunnossa.
Jossain vaiheessa kevättä muistin mikä voisi auttaa säärien palelemiseen. Vastaus on säärystimet. Luulisi näillä tarkenevan syksystä alkaen. Näillä on pituutta niin, että polvienkin pitäisi pysyä lämpimässä.
Atlantin ylityksestä jäi jäljelle Opussumilankaa ja siitä sain juuri ja juuri tehtyä kynsikkäät. Voi, kun tuota lankaa olisi ollut pikkuisen enemmän, niin olisin saanut toisetkin sormikkaat.
Tein ratsastushansikkaat. Niistä piti tulla sellaiset, joissa on vain peukalo ja pikkurilli erikseen, mutta telkkaria katsellessa niihin oli yhtäkkiä tullut kaikki sormet. Ei kuulemman haittaa.
Olen ommellut varapatjoille kauniit päälliset. Raisiossa Mimun kangaskaupassa oli vaikka minkälaisia printtikankaita enkä päässyt näistä ollenkaan ohi. Ei minulla mitään ohjetta ollut, mittasin patjat ja hurautin valmiiksi. Läppä kiinnitetään napeilla. Nyt ne on siistin näköisempiä.
Neuloin puuvillasukkalangan jämistä täysin eleettömät pikkusukat. Näistä tuli ihan kivat.
Olen tehnyt ja touhunnut muutakin, mutta niistä seuraavalla kerralla.