torstai 29. heinäkuuta 2010

Lomamatkalla

Mä olen ollut lomamatkalla Helsingissä. Junalla mentiin ja ratikoilla huiskittiin ympäriinsä. Pääkohteena oli SeaLife ja muita kohteita olin ehdotellut useamman päivän reissua varten, mutta karsin ne lopulta kahteen muuhun kohteeseen. Ratikoissa ei nähtävästi ole minkäänlaista ilmanvaihtoa, olo oli kuin höyrysaunassa, mutta se taas sai ulkoilman tuntumaan miellyttävän raikkaalle. Voiko +30° olla raikas?

Tässä matkalta kuvakollaasi
SeaLifessa se uusi meritähti oli piiloutunut erinomaisen hienosti. Kesti hetken, ennen kuin sen löysi. Siellä oli paljon hienon värisiä ja muotoisia kaloja. Yksi kala oli väriltään ihan sama kuin se vihreä Regian hand-dye lanka. Ne pienet myrkkysammakot oli hienoja, mutta aika pelottavia. Rauskut ja hait on hienoja.

Muuten käytiin Vihreässä vyyhdissä, kun halusin puuvilla-villa sukkalankaa ja mukaan tarttui myös ihanan pehmoista toista sukkalankaa. Mä olen tehnyt kohta "perikunnallekin" sukat vuosikymmeniksi. Onneksi ne kaikki on sentään erikoisia malleja eikä vain perussukkia. Niin ja Nallekirjan kävin ostamassa Korkeavuorenkadulta Hobboksista.

Matka sujui hienosti ja oli kivaa. Kiitos seurasta!

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Tunnista paikka Turus

"Nähdäänks siin mis nyt ei ol sitä, mut sellane tule siihen sit joskus"

Elä näiden turkulaisten kanssa. Mä onneksi keksin mikä paikka toi on ja olin oikeassa paikassa. Paikat neuvotaan on aina tyyliin, että se on siel mis ennen oli joku muu. Kaikkein paras oli, että se on siel mis ennen oli se sairaala joka muutti Seilil. Sen muuton jälkeen onkin jonkin verran virrannut vettä Aurajoessa.

Helle on edelleen jatkunut. Neulominen on aika tuskaa, kun hiki virtaa. Olenkin nyt pääasiassa lukenut ja miettinyt mahdollisia joululahjoja. Nyt on kyllä liian hikistä tehdä mitään.

Remppareiskat on kesälomallaan. Täällä on ihanan rauhallista ja hiljaista. Aamuisin on kyllä ollut jo ennen heidän kesälomaansa hiukan hiljaisempaa. Luultavasti he on viimeksi laittaneet paaluja. Niiden reikien poraaminen on hirveän kuuloista. Olenkin unohtanut laittaa kuvan niistä "omenaporabetoneista".

Eikö olekin kuin omenaporalla tehtyjä?

Sää on kyllä ollut nyt taas kuin kasvihuoneessa. Toivottavasti ukkoset ei saa vahinkoja aikaiseksi. Pakko on jossain vaiheessa tulla kunnon myrsky.

Niin se paikka on Tuomiokirkon edessä olevan joulukuusen paikka. Siellä ei nyt ole sitä joulukuusta ja sellainen tulee talvella sinne. Tuomiokirkossa on nyt Urkuviikot. Aika oudon kuuloisia kappaleita soittivat puolen päivän konsertissa. Niissä ei ollut mitään tuttua. Mä vielä mietin mitä mieltä olen niistä.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Huh hellettä

Lämmintä on piisannut. Aamulla kuuden aikaan oli jo +20°. Nyt tarkenee. Iltapäivällä ei edes uskalla mittariin katsoa.

Tässä vielä juhannuksen juhlaliputusta.
















Jalkapallon MM-kisat alkaa olla loppusuoralla. Onneksi MM-kisat on vain joka 4. vuosi. Eihän 64 matsia joka vuosi kuukauden aikana jaksa katsoa.

Saksan ja Espanjan peli sai ihan hermostumaan, kun se oli niin puolustusvoittoista eikä mitään valmista meinannut tulla. Yhtäkkiä huomasin neulovani sukkia Mokkasukasta Cookie A:n Angee mallilla. Sukkalangan väri on nimeltään Rääkkylä ja väristä tulee makeat appelsiinit mieleen.

Keskiajan markkinatkin olivat Turussa heinäkuun alussa ja vein Prinsessan prinsessakouluun.  Pikkuprinsessoja oli paljon liikkeella ja oli markkinoilla paljon muitakin. Tuomiokirkossakin oli paljon ihmeteltävää.
Löysin markkinoilta Nauravan Lampaan lankoja ja jostain rannan kojusta puisia nappeja.
Tässä sukkalanka 68g, joka on villaa ja polyä sekä katajanappeja.

Tässä on sukkalankaa, jossa on villaa ja bambua sekä omppupuunappeja.

Nyt pitäisi keksiä mihin mä noita nappeja laittaisin. Ne on niin suloisia ja kauniita, että ihastelen niitä päivittäin. Vai tekisinkö taulun, johon laitan napit kiinni?