Mä olen unohtanut ihan kertoa, että lankavarastojen tyhjennys jatkuu edelleen. Löysin Novitan Rose Mohairia vaatehuoneesta eikä mieleen tullut mitähän siitä on ollut tarkoitus tehdä. Todennäköisesti upea vihreä väri sai ostamaan lankaa ja hyvä suunnitelma.
Selailin lehtiä ja nettiä ja yhtäkkiä keksin tehdä hartioiden lämmittimen. Ohje löytyi jostain Novitan vanhasta lehdestä. Pitkästä aikaa tuli käytettyä suoria puikkoja. Puikkokoot 6 mm ja 5 mm. Ohjeen mukaan mun kaikki kerät olisi pitänyt kulua tuohon, mutta mulla on vielä kolme jäljellä. Mitähän mä niistä keksisin, ehdotuksia otetaan vastaan.
Kuinka ollakaan päätin myös tehdä Dropsin Baby Merinosta ihanan pehmoisen myssyn lahjaksi. Väri on nyt vähän saajalle outo, mutta mä olen edelleen sitä mieltä, että se sopii oikein hyvin. Ohjeen löysin Dropsin sivuilta.
Neulominen on takunnut nyt jonkin aikaa tolkuttoman flunssan vuoksi. Mitään valmista ei tule, jos nukkuu päikkäreitä kotona ollessa. Yksi hyvin värikäs projekti on vielä kesken, mutta kyllä se pikkuhiljaa valmiiksi tulee. Ainakin siitä tulee hyvälle tuulelle.