perjantai 22. huhtikuuta 2011

Suomalainen mysteerisukka

Hiphei! Vihdoinkin eilen ilmestyi mysteerisukan ensimmäinen vihje. Ensimmäinen aloitettu versio tietysti purettiin ja otettiin isommat puikot käyttöön. Nyt näyttää hyvälle. Kirjoneule ei olekaan niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Lankana on muinaista Helsingin Villakehräämön Nallelankaa. Vaaleanpunaiset kirjailut on Knopp-lankaa. Teen sukkaa taikalenkkinä (magic loop) ja 3,5 mm 100 cm kaapelilla.

Korujakin olen innostunut väkertämään. Nyt olen saanut itseni solmuun monikerroksisen siimakorun kanssa. Täytyy vielä miettiä paremmin sen pituutta. Onneksi siimoja voi nyt laittaa teipillä kiinni toisiinsa ja kokeilla kaulalle.

Tämän korun väkersin koruvaijeriin. Sitä oli ihan hauska tehdä. Stoppareiden käyttö onnistui hyvin, harjoittelin  niitä ensin pieneen vaijerinpätkään useamman. Kuva ei kyllä ole paras mahdollinen, mutta näkee siitä jotain.

Tänään kävin hakemassa fillarin kotiin. Ilmeisesti uudistuneeseen pyöräkellariin ei vielä saisi vielä pyöriä, mutta siellä se nyt on. Kukaan ei pääsiäisenä tule sinne mitään tekemään. Maanantaina siirrän sen kellarikomeroon turvaan, sinne mahtuu vielä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Jäät lähti ja kevät tuli

Päätin tänään reippaasti lähteä katsomaan viimeisiä jäitä ennen kuin ne lähtevät kokonaan. Aloitin retken Halistenkoskelta. Sieltä jäät olivat lähteneet kauan sitten, mutta vettä riittää. Valtava kohina kuului kauas.

Myllysillan kohdalla kaivinkoneet irrottelivat viimeisiä jäitä pois, mutta Martinsillan kohdalta löytyi hiukan jäätä, jonka tiput olivat valloittaneet.


Pieniä jäälauttoja lipui vauhdilla ohi. Eilen vielä näytti nettikameran mukaan olevan Förin lähistöllä jäätä, mutta eipä ollut enää.

Neulekerhu Nekku kokoontui Cafe Aulassa ja vihdoinkin olin saanut aikaiseksi nimilapun, josta olen ihan ylpeä. Nimi on tehty virkkaamalla. Kiinnitys on vielä hiukan eksoottinen, mutta sitä ehtii vielä miettiä.


Tänään tehtiinkin koruja. Tai siis toiset teki ja katselin uteliaana. Koruja pystyy siis tekemään kahvilassakin. Täytyykin kaivaa helmet ja metallilangat esille ja ruveta kokeilemaan. Tässä pieni kooste, mitä siellä tehtiin. Tuo pieni vasara ja alasin on tosi söpöjä. Meitä ei onneksi heitetty kahvilasta pois, vaikka vähän paukkui. Kukaan ei tainnut edes pahemmin kääntää päätään. Mihin on terve uteliaisuus hävinnyt?


Neuloin lenkkialpakkapaitaa, mutta siitä sitten seuraavalla kerralla.  Olen ilmoittautunut neulomaan mysteerisukkaa. Siihen tulee ensimmäinen vihje pääsiäisenä ja siitä eteenpäin kolme tai neljä vihjettä. Varressa on kuvioneuletta. Mitään muuta en sitten tiedäkään, kun se on vielä mysteeri. Jännittää, mutta neljä väriä on nyt valittu ja puikot odottaa vihjeitä.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Pompularätei

Vihdoinkin löysin pompulalangan laatikosta ja päätin tehdä siitä siivousrättejä, kun niitä on niin paljon kehuttu. Kyseisestä langasta on tehty pari huivia ja aina se on tuntunut hankalalle ja purettu. Viime kesänä taisin tehdä muutaman siivousrätin ja ne toimivat loistavasti.

Iloisen värisiä ovat ja päätin vielä pestä nämä ennen käyttöä. Ainakin keraamisesta liedestä lähti rasvat kerta pyyhkäisyllä pois. Olen ihan vaikuttunut.

Tässä vielä kuva neuletakista nappeineen.
Omppupuunapit on ihan kivan näköisiä. Alan jo itsekin tottumaan niihin, vaikka ovatkin isoja.

Olin viikonloppuna prinsessan ja pikkusupermiehen luona. Prinsessalle näytin hiukan virkkaamisen saloja ja luultavasti ketjusilmukka onnistuu. Mukana ollut virkkauskirja sai suuren suosion ja sitä hän jaksoi selata ja ehdotteli sen jättämistä hänelle. Otin kirjan vielä mukaan, kun täytyy tutustua itsekin virkkaamisen saloihin. Seuraavalla kerralla me jatketaan ketjusilmukoista ja sitten joskus niitä muita mystisiä silmukoita, jotka kurkistan kirjasta.