Totesin saaneeni tammi-helmikuun vaihteessa aikaiseksi kaikkea kivaa. Mystinen harmaa sukkalanka on käytetty kahteen pariin sukkia ja samalla kulutettu jämälankoja. Mystinen se harmaa oli siksi, että olen ihan itse ostanut sen, siis minä - harmaata, ei ymmärrä.
Ensimmäisten kanssa käytin pois Anna-pipon vaalean ja vihreän. Pitkästä aikaa tein varpaista varteen ihan normaalilla ranskalaisella kantapäällä ja siinä miettiessä miten se taas tehtiin vierähti muutama tovi ja muutama kokeilu piti tehdä, mutta kivat sukat tuli.
Näissä seuraavissa halusin käyttää loppuun tämän hovisukkien kauniin sinisen langan ja nimenomaan kantapäihin. Ei se ihan riittänyt, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Tein nämäkin varpaista varteen ja nyt kantapäänä oli jälkeenpäin tehty kantapää. Tein sen kyllä vartta neuloessa, mutta se on ihan toinen juttu.
Kummassakaan sukkaparissa ei ollut mitään ohjetta. Otin lankaa ja looppasin parin kerrallaan.
Kummitytön synttärit oli hiljaittain ja sain toiveen turkoosista tupsupiposta. Ohjeena oli soveltaen Välimäen Veeran Merry Berry.
Aikaisempi toive oli saada kynsikäslapaset, joita olen pohtinut pitkään ja tällaiset tulivat tuotekehittelyn tuloksena.
Molemmat kelpasivat ja tässä ne vielä yhdessä.
Oli kiva kuulla, että näiden kanssa mennään kouluun. Olen tyytyväinen, että keksin tehdä peukaloihin pienen aukon ja kännykän räplääminen on hiukan helpompaa. Turkoosia lankaa meni kaksi kerää ja tuo tumman harmaa oli joku, joka ei halua millään kulua loppuun.
Nyt voisin keksiä jotain ihan muuta neulottavaa.