Hyvä puoli paketoinnissa oli, että tarpeettomasta tavarasta on päästy eroon ja siinä vaiheessa, kun paketit puretaan niin tulee uusi karsintakierros. Tosin sitä ennen iskee maalausvimma.
On tässä neulottukin hiukan. Sain tilaustyön piirroksineen ja neuloin valituista langoista sukat ja ne on jo annettu tilaajalla. Toiset tilaussukat odottaa vinkkejä mallista, mutta lanka on varattu. Kuva ei ole paras mahdollinen, kun nämä on tehty iloisen värisistä kool-aid värjätyistä langoista.
Sukkahullutusta olen hiukan ehtinyt sivusta seurata ja ihastuin helmireunukseen. Hajuakaan ei ollut mallista, mutta tekstien perusteella päättelin miten se olisi tehty ja nyt mulla on omat helmireunussukat.
Jossain vaiheessa pakkauksen keskellä hämähäkki malli alkoi huutelemaan ja pakkohan ne oli tehdä. Nilkan takaosassa on iso hämis. Onneksi en itse näe sitä.
Olen edelleen testaillut näitä puuvillaa ja villaa sisältäviä sukkalankoja ja kädet kestävät he hyvin. Epäily villasta tai lanolista vahvistui, kun puolasin villalankaa kangasta varten. Nyt sitten kudotaan Uskelan puvun hamekangasta. Lankoja on haalittu jo pitkään ympäriinsa ja loimet oli melkein vahinko. Kyllä tästä jotain tulee vaikka hidasta onkin.
Kudon sitä puuvillakäsineet kädessä, niin pärjäilen. Langat näyttivät yksinään aika pliisuille, mutta yhdessä niistä tulee oikein mainion näköistä jälkeä. Kudonta on kivaa pitkästä aikaa.
Sukkakisat täytyy tältä kesältä jättää väliin ja miettiä ensi vuonna uudestaan.