Vihdoinkin pääsin neulomaan itselleni opussumihansikkaita. Langan tutkiminen yllätti, kun se olikin paksumpaa kuin olin ajatellut. Kaikki vaihtoehtoiset mallit olivat paljon ohuemmalle langalle tarkoitettuja. Ei siinä sitten muuta auttanut, kuin neuloa "omasta päästä".
Puikkoina oli 3 mm pyöröt ja sormissa 2,5 mm sormikaspuikot. Väri on kuvissa ihan väärä, mutta kuvio näkyy hienosti. Hansikkaat on napakat ja pysyvät hyvin käsissä. Lankaa meni 50 g eli sitä jäi vielä rannekkeiden verran jäljelle.
Äidille valmistui samanlainen Lina pipo kuin pikkuprinsessalle ja samasta langasta. Tällä kertaa se lanka yllätti, kun siellä oli solmu. Olin ihan järkyttynyt.
Remppa on taas edistynyt, kun alakertaan menevän portaikon seiniä on kunnostettu ja ilmeisesti maanantaina saa maalia päälleen. Tiistaina on pidempi sähkökatkos. Toivottavasti ei niin pitkä, että pakkanen sulaa.
Kävin neulojien tapaamisessa Kertussa. Siellä oli lankavaihto ja olisikin pitänyt penkoa omat langat ajoissa läpi. Nyt en ottanut mukaan kuin tekeillä olevan neuleen. Ilmeisesti mun lankamääräni on nyt täys, kun ei tullut mitään tarvetta hankkia lisää. Onkohan mulla joku pöpö?
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Pipoja, hanskoja, lankoja
Nyt on sitten menossa käsinekausi. Unohdin kertoa, että tein lahjaksi Ringwood-hansikkaat, mutta niiden rannekkeen tein helmineuleella ilman nappeja ja läpärettä, joka tarttuu aina hihaan kiinni.
Nyt alkoi synttärikausi ja prinsessan äiti sai lahjaksi nämä
Ne on neulottu TeeTeen alpakasta ja yksi kerä riitti juuri ja juuri näihin. Molemmissa on neljä pientä helmeä. Niihin piti tehdä kuvioita, mutta musta kiiltävä lanka on tosi hankala kuvioida ja päätin sitten laittaa helmet aistikkaasti. Niistä tietää kumpi puoli on ylös.
Ranneke on neulottu 3mm puikoilla ja muuten 2,5mm.
Niiden kanssa pitäisi tarkentua ulkona.
Tein prinsessalle Lina pipon, kun hänestä tuli isosisko ja sen vuoksi pipoa nyt kutsutaan isosiskopipoksi, mullakin on sellainen. Lupasin joskus tehdä hiukan isomman pipon ja muutaman muistutuksen jälkeen se on vihdoinkin valmis. Lapsille pipon tekeminen on vaikeaa, kun koon arvioiminen on ihan mahdotonta. Tein tämän aikuisten kokoisena ja onneksi se on hyvä.
Lankana jälleen Wendyn Merino bliss. Se on kivan tuntuinen neulottava eikä hintakaan ole mitenkään paha.
Puikkoina 4mm pyöröt. Malli on kiva. Olen sen joskus löytänyt täältä. Kiitokset suunnittelijalle, tykkään mallista.
Mä olen tuhertanut huovutettuja töppösiä itselleni joulun aikoihin, mutta sitten pesukoneeseen tuuppamisessa meni aikaa, kun yritin hakea netistä tietoa, että missä asteessa ja mikä ohjelma jne... Lopulta ne on käyneet kahteen kertaan pesussa ja nyt ovat sopivat. Arvatkaa kuka haluaa tällaiset pinkit?
Lankana on Fritidsgarn ja 40 asteen pesussa kahteen kertaan käyneet. Pohjaan pitäisi vielä laittaa sitä tahma-ainetta ettei liukastu.
Ohjeena oli peräisin Tekstiiliteollisuudelta. Mä en ole ihan varma teinkö ohjeen mukaan, kun paistoin pullia ja katsoin telkkaria samalla. Mutta siis silmukkamäärän taisin katsoa ohjeesta.
Kiertelin kirjakaupassa yksi aamupäivä ja mietiskelin, että tilaisinko Cookie A:n uusimman sukkakirjan, mutta sitten näinkin tämän Ilun ja Jennin kirjan ja siinähän onkin kivoja ohjeita. Jotain sieltä välistä jo hiukan pilkahtaakin.
Kirjassa on kivasti lapsille ja aikuisille sopivia malleja eikä näiden kanssa tarvitse miettiä käännösvirheiden mahdollisuuksia.
Kirjassa parasta on se, että reilusti tehdään lankasnobbailijoiden langoista. Olen huomannut itsessäni sitä vikaa jo pidemmän aikaa.
Yksi sukkalanka löysi täältä ohjeen itselleen ja mietin pitäisikö tehdä itselleni villahousut, kun talvet on kylmentyneet viime vuosina ihan liikaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)