Päi on nyt saanut pöksyt ja puseron. Pipo menikin Veevalle ja sille tehtiin kaunis mekko. Päi vieläkin odottaa pipoa, mutta en ole nyt ihan varma minkälainen olisi hyvä.
Prinsessa oli kylässä sunnuntaina ja oli tyytyväinen nukkien vaatteisiin. Sain lisätoivomuksia hänenkin nukeille. Sinikka tarvitsisi jotain keltaisesta langasta ja joku tarvitsi hopeanvärisestä langasta. En nyt kyllä oikein muista mitä piti tehdä, mutta täytyy keskustella vielä uudestaan.
Taloyhtiön remontti jatkuu edelleen. Kävin Prinsessan kanssa kurkkimassa jätelavoja ja kamalia ruosteisia hajonneita putkia siellä näytti olevan. Hiekkakasan päälle ei kiivetty, mutta kaikki lumikasat tuli kokeiltua. Mun häntäluu kestää jo liukumäkeä.
Luulin, ettei tämä Myllysillan ongelma vaikuttaisi minulle, kun asun ihan eri suunnassa. Joo, aina ei pitäisi luulla. Juoksin maanantai iltana kiireesti seuraavaan bussiin ja jäin hölmistyneenä ihmettelemään mihin mun bussien numerot on hävinneet. Siinä pysäkilta oli vain lappu, että näiden bussien kulku muutettu pysäkille T1. Mä varmaan tiedän noiden pysäkkien numerot. Osoite tai kohdalla olevan kaupan nimi olisi kertonut paljon enemmän. Löysin mä sen ihan "skannaamalla" kaikki torin alueella olevien bussien numerot läpi.
Kävin Benettonin alessa tänään. Vinkki, se on siinä uuden bussipysäkin vieressä . Löysin kesäksi bling t-paidan. Prinsessan uusi collegetakki on tosi makee, mutta ei sellaisia ollut aikuisille.
Tässä kuva synttäreiden uunijäätelöstä. Se oli hurjan hyvää pitkästä aikaa. Oli sitä kyllä aika paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti