lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kierros 1 kisahuumaa ja välinerikkoja

Sukkahullutuksen ensimmäinen kierros alkoi maaliskuun 1. Odotin ohjetta vasta seuraavan viikon puolella ja sehän olikin julkaistu. Äkkiä silmäilin ohjeen läpi ja kaivoin sopivan langan esille ja puikot ja vauhtiin.
Puikkoina varsissä oli 2,5mm pyöröt ja kantalapusta eteenpäin 2,25mm. Lankana Lidlin Nina. Näyttää ihan kivalle. Langasta on suurin osa puuvillaa ja neuletuntuma oli erilainen kuin tavallisella sukkalangalla. Mallin nimi on Alohomora ja sen neulomiseen oli varattu kaksi viikkoa aikaa.

Näissä neulottiin koukuttavia kuutioita, jotka ei kyllä näy ollenkaan kuvista, mutta ne jouduttivat vauhdikkaasti neulontaa. Näistä tuli hiukan liian isot minulle ja nyt on sitten kopassa valmiina yhdet isotkin sukat.

Toisen sukan jalkaterää neuloessa koin järkyttävän välinerikon. Mun ihkuista 2,25mm  puikoista katkesi puikko irti kaapelista. Hetken jouduin hengittelemään ja kiireesti silmukat talteen ja korvaavat puikot tilalle, mutta ne ei vaan ole niin hyvät mutta pääsin jotenkin kitkutellen maaliin. Välinehuollon pitäisi nyt hiukan paremmin huolehtia kisavarusteista :)

Tässä tuli hiukan taukoa, kun sukkahulluttelijoita on niin paljon ja järjestäjät jakoivat meidät nyt joukkueisiin yms. Odottavan aika on pitkä ja värkäilin lenksukoruja. Näitä on hauska tehdä ja tarvittaessa purkaminen on helppoa.


Nyt meidät on jaettu joukkueisiin ja uusi ohje on julkaistu eilen illalla. Jännää!


Ei kommentteja: