lauantai 31. toukokuuta 2014

Toukokuun touhuiluja

Kylläpä toukokuu on hujahtanut nopeasti. Jaipur silk on pitkään huudellut olevansa ihan kyllästynyt olemaan vain vyyhdeillä ja vihdoinkin löysin sille kivan mallin Wellen in Pink. Huiviin meni kaksi vyyhtiä eli 600 metriä lankaa. Huivi sopii hyvin myös iltapuvun kanssa. Silkkilanka oli mukavan tuntuista neuloa ja pingottui kauniisti.
Huivi-intoilun jatkuessa päätin neuloa pois jämäkerät omasta Color-affection huivista ja raitamallilla mentiin taas ja tekniikka oli tuttu tehdään niin pitkälle kuin riittää ja ja raitoja paljon. Lankana on Dropsin Alpaca-silk.

Kummityttö pyysi tekemään sukkiin leveämät nilkat ja tein jouluksi antamani sukat uudestaan ja tällä kertaa mallina oli Hannah-sock. Lanka on itse koolattua.

Ilmoittauduin tänä vuonna Tuor de Sock kisaan ja harjoittelin mun suosikkisukilla viime vuodelta. Malli on Euclid ja paljon helpompi kuin kuvittelinkaan. Kantapäät oli kyllä kamalan pitkät ja niiden kohdalla melkein into lopahti.

Kisan alku odotellessan tein taas barbille vaatteita.

Huomenna se kisa alkaa ja jännittää ihan kauheasti.



1 kommentti:

Sinikka kirjoitti...

Kaunis huivi ja voi mitkä sukat. Upeat!