torstai 27. syyskuuta 2012

Voihan pannari

Pannukakkuja tehdessä ei voi välttyä kysymykseltä, miksi siitä välillä tulee ihan pannukakku. Kun haluat tehdä täytetyn pannarin, kohoaminen uunissa on kerrassaan mahtavaa. Välillä vuoristo on mahtavan runsasta kuten tässä.

Ja toisinaan tulee yksi jättiläsvuori keskelle kuten tässä.
Mutta tee sitten ihan tavallisesti syötäväksi tarkoitettu pannari. Juu juu, siitä tulee aivan littana, ei mitään aavistustakaan kohoamisesta. Missä vika, vinkkejä otetaan vastaan.

Neulerintamalla on hiukan joululahjoja valmistunut ja ne esitellään vasta joulun jälkeen. Tein yllättäen kuitenkin sukat. Ohje oli hauska Circle socks. Lankana oli Austermann Step raidallisena ja puikot varressa 3 mm ja muuten 2,5 mm.

Varsien rinkulat ei kauhean hyvin näy kuvissa, mutta näkyy ne oikeasti.

Syksyn viileys on saanut jo etsimään sormikkaat ja villasukat käyttöön. 
Mukavaa syksyä!

Ei kommentteja: