Olen ihan tohkeissani, kun pompularäteille löytyy aina uusia käyttötarkoituksia. Tapettien kostutuksessa ne on ihan huippuja. Suihkepullosta saa kätensä kramppiin ja sienen seinään hujauttamalla on naama märkänä, mutta pompularäteillä tapetit kostuu juuri oikein. Ilman mitään ylimääräisiä aineita.
Mysteerisukat on hiukan edistyneet. Sain toisenkin sukan kirjailtua tai oikeastaan otin ja virkkasin kuviot sinne. On muuten ihan kivan näköinen. Yritän saada ne tämän kesän aikana valmiiksi. Jalkapöydän osuus on jo lähestymässä varpaita.
Nyt olen innostunut tekemään koruja. Yritän jossain vaiheessa harjoitella lisää helmien solmimista. Purin jo muutaman vanhan korun ja harjoittelen niillä. Tässä kuvia uusista koruista.
Sormukset tein lauantaina Koru-Nekun tapaamisessa Cafe Aulassa. Tällä kertaa kävi uteliaita katsomassa, mutta ei kukaan kysynyt mitään. Me varmaan sovitaan askartelijoina paikan henkeen erinomaisesti.
Remppa on edistynyt ja piha alkaa olla hyvällä mallilla. Portaat on oikaistu, pihaa korotettu ja asfaltti on paikallaan. Fiksusti kulkureittejä on levennetty niin, että muuttoautot tai hälytysajoneuvot pääsevät paremmin jokaisen rapun eteen. Multaakin on tullut pienentyneiden nurmikoihin päälle. Pyöräkellariin ei edelleenkään ole tapahtunut mitään muuta kuin, että sinne on tullut jo pyöriä.
Huomasin tänään, että hevoskastanjat kukkii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti