torstai 10. maaliskuuta 2011

Räkägeneraattori jaksaa jauhaa ...

Mulla on ollut helmikuun alusta asti käsittämätön kestoflunssa. Se meni jo kerran keuhkoputkentulehdukseksi ja sain siihen lääkkeet, mutta edelleen tauti jäytää. Tällä hetkellä on selkä ihan jumissa ja sopivan tuolin löytäminen on tuskallista. Yskiminen ei myöskään auta siihen särkyyn.

Talon iso remppa on tosiaankin loppusuoralla. Näin jo vilaukselta uudistuneen saunaosaston ja sehän on kuin kylpylästä. Ei siellä tietysti poreallasta ole, mutta väritys ja valaistus on hienoja. Melkein jo harkitsen saunavuoron ottamista. Toivottavasti suunniteltu lenkkisauna toteutuu ja voin halutessani käydä silloin.

Neulomisessa on tällä hetkellä käynnissä starliitti. Uusia hommia aloittelen liukuhihnalta, mutta ne valmistuu hitaasti. Neuletakit ja -paidat itselle vie enemmän aikaa kuin sukkat ja siksi nyt taitaa olla vähän hidastunut tahti.

Olen hurjan tyytyväinen itseeni, kun sain vihdoinkin siivottua vaatehuoneen. Se tuntuu jo ihan tilavalle, ollakseen pieni vaatehuone. Kaikki kankaat on muovilaatikoissa ja tavarat on paikoillaan. Kyllä sieltä tavaraa lähtikin pois ja aikaa raivaamisessa meni kolme päivää. Poltettavien roskiin lähti kaksi jätesäkillistä ja kolme suurta muovipussillista tavaraa. Paperinkeräykseen kolme kuormaa ja kartonkiin yksi kuorma, jonka juuri ja juuri sain kannettua. Pelastusarmeijalle vein viisi isoa kassillista vaatteita. Nyt on kerrassaan tyytyväinen olo.

Ihanaa, kun kevät on tullut ja kaduilla on jo sulaneita kohtia. Olen voinut ottaa pikkukengät käyttöön eikä enää tarvita pitkiä varsia. Sepeleiden (vrt. hiekoitus) siivous alkaa varmaankin piakkoin.

Muuten tässä on ollut netti yllättäen taas nurin välillä kolme päivää. Jääkaapin lämpöanturi on hajonnut, se tullaan korjaamaan huomenna aamulla. Räkägeneraattori vaan jaksaa toimia...

Ei kommentteja: