sunnuntai 17. elokuuta 2014

Sukkakisan jälkeiset tunnelmat

Pakko hiukan vielä hehkuttaa sukkakisan jälkeisiä tunnelmia. Kaikki 45 kisaajaa, jotka saivat kaikki sukat annetussa ajassa valmiiksi, saivat näin hienon merkin.
Kisan jälkeen ei kyllä ole tehnyt mieli lukea yhtään sukkaohjetta. Yhdet puuvilla-villasukkalangan jämät käytin sukkiin, mutta mitään ohjetta ei tullut ja jämäkerät on nyt pois laatikoista. Niistä tuli ihan kivat sukat. Varpaissa on OnLinen jämiä ja loput on Lidlin sukkalangan jämiä.

Vaihtelun vuoksi rupesin ompelemaan. Onni on ompelukone, joka osaa ja pystyy ompelemaan yhtä sun toista ja tällä kertaa trikoopaitoja. Ohjeet on Ottobre 5/13 lehdestä. Hihoihin ja helmoihin lisäsin ensimmäisen harjoittelupaidan jälkeen kuusi senttiä.






Osa paidoista lähtee kesälomareissuun mukaan. Kesäloma alkaa ihan pian!