sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesäretki Utön saarelle

Merisäätiedoissa kerrotaan säätiloja mielenkiintoisen kuuloisista paikoista ja kesäkuussa tuli mahdollisuus lähteä retkelle yhteen niistä. Utö, täältä tullaan!

Matka alkoi bussimatkalla Turusta Pärnäisiin. Nauvon losseilla ei ollut ruuhkaa eikä muutenkaan näin keskellä viikkoa aamusta siihen suuntaan. Merimatkalle lähdettiin yhteysalus Eivorilla. Seuraavassa tunnelmia matkalta.

Ensimmäisessä kuvassa on Nauvon ja Korppoon välinen lossi ja kuvia alkumatkalta.

Seuraavaksi lähestyttiin Nötön kautta Aspön rantaan. Aspö vaikuttaa idylliselle, harmi ettei siellä ehtinyt käydä.
Seuraavaksi tultiin koko matkan erikoisimmalta näyttävän saaren rantaan. Jurmon rannat näyttivät ihan erilaiselle kuin muut saaret. Sinne täytyy mennä joskus.
Melkein viiden tunnin merimatkan jälkeen vihdoinkin Utö. Perillä oltiin pari tuntia ja käytiin majakassa kierrokselle ja ehdittiin hiukan kierrellä muutenkin.
Tässä paluumatkan kuvia kesäkuun illasta.
Mukavaa kesää!

Ei kommentteja: