sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Farkkusukat ja jotain muuta

Jatkan edelleen vanhimpien lankojen kuluttamista pois laatikoista. Farkkusukista jo vilautin kuvan viimeksi. Sukkien ohje oli, että aloitetaan kärjestä, tehdään tiimalasi kantapää ja neulotaan vartta langan loppuun. Puikot 2,25 mm. Lankaa oli aloittaessa 98 grammaa ja valmiina langanpätkien kanssa punnittuna 96 grammaa. Päädyin siihen, että ole hengittänyt ne kaksi grammaa.

En mä ihan kauheasti vieläkään innostunut tiimalasikantapäästä. Sukat on kuitenkin ihan kivat, ne päätyivät koppaan odottamaan käyttöön ottoa.

Seuraavaksi taas kulutin pois jämälankoja ja sain aikaiseksi tällaisen huivin. Huivin malli on  the Age of Brass and Steam Kerchief. Puikkokoko oli 3,5mm. Lankana on Dropsin BabyAlpaca Silk.

Olen mä tehnyt jotain ihan muutakin. Nyt voin jo hiukan vilauttaa, kun tämä alkaa jo sujumaan.
Mä olen nyplännyt ja tällaista on tullut aikaiseksi. Nyt on tekeillä seuraava, jota en varmaan edes uskalla näyttää.

Ei kommentteja: