torstai 8. marraskuuta 2012

Ompele ja leikkaa tai sit ei

Ihan itse suunnittelemani islantilaiseen tapaan neulottu paita on ollut neulottuna jo lokakuun lopusta asti. Se ei kuitenkaan ole valmis, kun sain välähdyksen tehdä siitä neuletakin. Se tarkoittaa sitä, että siihen pitäisi nyt ommella saumoja ja leikata ja päättää laitetaanko napit vai vetoketju. Mutta tuo ompelu ja leikkaus. Entä jos se menee pieleen? Ja tuo kaulus ei ole nyt ihan hyvä ja se täytyy tehdä vielä uudestaan. Olisko vetoketju kivempi kuin napit, vai toisinpäin? Saanko tätä ikinä valmiiksi?

Tässä vaiheessa se nyt on.
Kirjoneule osuus sujui yllättävän siististi
Tuossa keskellä näkyy ne kaksi silmukkaa, joiden kohdalta pitäisi hurauttaa suoraa saumaa pari kertaa kummallekin reunalle ja sitten leikata.

Jotain on valmistunut. Neulekirjasta malli Annika B. Lankana on Schoppel-Wollen Zauberball Stärke 6 ja puikot 3 mm.
Lanka oli aika oudon tuntuista, se ei joustanut normaalisti ja väritkin ovat sukissa ihan erilaiset, vaikka samasta kerästä ovatkin.

Taidan kokeilla ompelua jollekin neuletilkulle ja sitten yritän rohkeasti leikata sen.

1 kommentti:

Tui kirjoitti...

Rohkeesti vaan leikkaat. Se oli oikeastaan tosi helppoa. Eikä niin pelottavaa kun luulin, että se on!