tiistai 14. elokuuta 2012

Kuitukokeiluja

Nyt olen testannut Noro Kureyon sock langan. Olen hiplannut lankaa jo pitkään ja ihmetellyt sen suosiota. Se tuntuu karkealle ja ansiokkaan epätasaiselle. Ihan kuin se olisi ensin huovutettu ja sen jälkeen leikattu siivuja, jotka on kehrätty. Onkohan se edes mahdollista? Sain vinkkejä, että kannattaa käydä kerä läpi solmujen ja kummallisten väriyllätysten varalta. Vain yksi solmu löytyi.

Päätin sitten vihdoinkin rempaista ja tein sukat. Aloitin varpaista kaksi sukkaa kerralla ja ajatuksena oli tehdä niin pitkälle kuin riittää. Onneksi ajatuksia voi muutella matkan varrella. Lopulta kerästä tuli kaksi paria nilkkureita. Lähinnä ajatuksena oli vierassukat. Puikkoina 2,75 mm pyöröt.


Sukkien jälkeen päätin tehdä huovutuskokeiluja. Uusi kännykkä tarvitsee lämpimän pussukan talvea varten. Tein tämän Novitan Huopasesta ja huovutin sen 60 °C pesussa. Hyvin huopui ja on aika epämääräinen möykky koneesta tullessa. Ohut kännykkä ei edes näy tämän sisältä. Ohjetta ei tähänkään ollut. Mittasin kännykän ja lisäsin mittoihin 40 %, neuloin ja kokosin kasaan ja koneeseen. Pesun jälkeen hiukan venyttelin ja ihan hauska siitä tuli. Nappi on perintönappikokoelmasta.

Huovutin jotain muutakin, mutta taitavat mennä joululahjapussukkaan ja esitellään joskus myöhemmin.

Ei kommentteja: